Länsimetron paljon mainostettu paremmuus
Espoon kaupunginvaltuusto ei eilen uskaltanut ottaa kantaa joukkoliikenneratkaisuun, tai kuten asia oikeasti on – metroon. Hesari kirjoittaa pääkirjoitussivullaan kriittisesti Espoon päätöksenteosta ja syyttää päättäjiä jahkailusta. Ihmeellistä Hesarin kirjoituksessa on se vanha laulu jonka olen nähnyt monesti aikaisemminkin – metron kerrotaan olevan tarjolla olevista vaihtoehdoista selvästi paras. Moni muukin on toistellut tätä mantraa, että metro on tutkitusti vaihtoehdoista paras. Miksi se on paras? Kuten olen aiemmin kirjoittanut, metro on YVA-raportin mukaan vaihtoehdoista kallein ja tarjoaa heikoimman palvelutason joukkoliikenteen käyttäjille, eikä se lisää joukkoliikenteen käyttöä. Missä se sitten on hyvä? Missä tutkimuksessa ja millä kriteereillä metro on hyvä?
Läntisten demokratioiden perikato
Kirjoitin taannoin lasten tekemisestä ja alhaisen syntyvyyden vaikutuksista yhteiskunnan elinvoimaisuuteen yleisemmin. Kansainvälisiin tilastoihin tutustuminen valitettavasti lisää huoltani. Kokonaislapsiluvun, eli keskimääräisen lapsiluvun per hedelmällinen nainen pitäisi olla 2,1 jotta väkiluku pysyisi sukupolvien yli samana. Kuten kuviosta näemme, ainoat läntiset teollisuusmaat jotka tähän pystyvät ovat Israel ja Yhdysvallat. Kaikissa muissa maissa väestöpohja on taantuva.
Paradoksaalisesti juuri Yhdysvallat ja Israel on perustettu siirtolaisuuden varaan, eivätkä ne siis ole riippuvaisia riittävästä syntyvyydestä. Yhdysvaltojen idea on vapaus (”life, liberty and pursuit of happiness”) ja se on koko historiansa ajan ottanut siirtolaisia vastaan. Tuorekin kansalainen on aivan yhtä amerikkalainen kuin viidennen sukupolven jenkki, kunhan maahanmuuttaja vannoo kansalaisuuden vastaanottamisen yhteydessä esitettävän valan. Amerikka siis pysyy Amerikkana, vaikka väestön etninen rakenne elääkin vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana.
Israel on perustettu juutalaisten omaksi valtioksi. Koska valtio on perustettu vasta 1948, on käytännössä koko juutalaisväestö ensimmäisen, toisen tai kolmannen polven siirtolaisia. Siirtolaisuus siis jatkuu vahvana, ainakin niin kauan kuin muualla maailmassa riittää juutalaisia. Koska New York on tiettävästi vieläkin maailman suurin juutalaiskaupunki, ei maahanmuutolle näy loppua aivan lähivuosina.
Ei kehitysmaidenkaan joukossa juuri siirtolaismaita ole. Ainut joka tähän hätään tulee mieleeni on Liberia, joka on perustettu Yhdysvalloista takaisin Afrikkaan muuttavien entisten orjien kotimaaksi.
Useimmissa kansallisuusaatteeseen perustuvissa Euroopan maissa syntyvyys sen sijaan on niin alhainen, että väestö taantuu suorastaan häkellyttävän nopeasti. Mikäli syntyvyys pysyy muuttumattomana, putoaa ikäluokka kymmenessä sukupolvessa Suomessa 14 prosenttiin, Saksassa 2 prosenttiin ja Venäjällä 1 prosenttiin nykyisestä.
Suomen osalta tämä tarkoittaa sitä, että kun väkiluku Suomessa ylitti kahdeksansadantuhannen rajan 1790-luvulla, niin tuo sama raja tullaan ylittämään uudestaan, nyt matkalla alaspäin joskus 2200- ja 2300-lukujen taitteessa.
Saksassa vaikutus on vielä paljon dramaattisempi. Mikäli syntyvyys ei nouse, putoaa Saksan väkiluku nykyisestä 82 miljoonasta 1,3 miljoonaan 300 vuodessa. Jo vajaan sadan vuoden päästä väestö on romahtanut 23 miljoonaan.
Minulle nämä numerot ovat todiste länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän kelvottomuudesta. Rooman valtakunta kesti aikanaan ainakin jossakin muodossa tuhat vuotta. Länsimainen hyvinvointivaltio ei tule kestämään edes kolmeasataa vuotta.Tunnisteet: Väestörakenne
Miettusen hätätilahallitus
Martti Miettusen vuoden 1975 ”hätätilahallitukseen” viitataan usein kun halutaan korostaa työttömyyden tason nousua viime vuosikymmeninä. Kekkonenhan runnoi hätätilahallituksen kasaan taistelemaan ennätyksellisen korkeaa työttömyyttä vastaan. Työttömiä oli tuolloin hiukan yli 50 000. Nykyään työttömiä on reilu tilastokeskuksen mukaan 225 000.
Heikki Koski, joka toimi Miettusta edeltävän virkamieshallituksen sisäministerinä kertoo elämäkerrassaan hätätilahallituksen synnystä hiukan toisin: ”Kun Kekkonen kysyi vierailtaan [SKDL:n edustajat], mitä he pitivät pahimpana ongelmana, vastaus kuului: työttömyyttä. Niinpä presidentti ajatteli, että jos hän nostaa työttömyyden torjumisen hallituksen päätehtäväksi, äärivasemmallakaan ei voida kieltäytyä mukaantulosta.” Tausta tällä sitaatille on, että Miettunen ei päässyt hallitusneuvotteluissa eteenpäin, koska sekä SDP, Keskustapuolue että SKDL harasivat vastaan.
Hätätilahallituksen agendaa ei siis Kosken mukaan määritellyt Kekkosen huoli työttömyydestä, vaan halu saada Kekkosen mielen mukainen hallitus.
Hyvinvointivaltion arvot
Internetissä käytävässä keskustelussa käy helposti niin, että kirjoitukset joita ei verkosta löydy jäävät huomiotta, ja tieto jota ei verkossa saatavana ei kelpaa todistusaineistoksi. Siitäkin huolimatta haluan sanoa, että Paul Lillrankin kirjoitus uusimmassa Kanava-lehdessä on loistava.
"Takapuoli edellä tulevaisuuteen" otsikoidussa kirjoituksessa Lillrank esittää purevan hyvinvointivaltion kritiikin viitaten vuoden 1993 taloustieteen nobelistin Robert Fogelin teokseen
The Fourth Great Awakening. Kirjoituksessa kytketään yhteiskunnan arvojen kehittyminen teologiaan mielenkiintoisella tavalla. Fogelin mukaan olemme käyneet läpi erilaisia "heräämisiä" joissa arvot ja politiikka muuttuvat. Hyvinvointivaltio perustuu kolmannen heräämisen arvoihin, jotka taas pohjautuvat teollistumisen ajan muutoksiin. Nyt elämme neljännen heräämisen aikoja, jolloin yksilön vastuu, henkinen pääoma ja hyveet - niin hyveet - korostuvat.
Hyvinvointivaltion arvot sen sijaan ovat totalitarismmi, kollektivismi, materialismi ja hedonismi. Totalitarismi siksi, että poliittinen eliitti tietää parhaiten mika on hyvä elämä. Kollektivismi siksi, että oikeudenmukaisuus määritellään eri kollektiiveja kuvaavien keskiarvojen avulla, materialismi siksi, että hyvinvointia mitataan ainoastaan rahalla ja muilla mitattavilla suureilla. Hedonismi siksi, että mielihyvä on nostettu korkeimmaksi onnistumisen mittapuuksi.
Hyvinvointivaltio on kuitenkin ajautunut kriisiin. Hyvinvointivaltiolle alunperin asetetut tavoitteet on aikaa sitten saavutettu, mutta ihmiset eivät olekaan onnellisia. Ihmiset eivät otakaan vastuuta lähimmäisistään ja uupuvat töihinsä, jotka ovat millä tahansa mittarilla mitattuna kevyempiä kuin koskaan ennen. Hyvinvointivaltion puolustamiseen keskittyneet poliitikot ja akateeminen sosiaalipolitiikka eivät pysty vastaamaan tähän muutokseen, koska se on rakentanut koko identiteettinsä kolmannen heräämisen arvojen varaan.
Suosittelen lukemaan koko artikkelin.
