29.11.07

Tuomioja jälkiviisastelee

Tuomioja jälkiviisastelee StoraEnson Amerikanvalloituksen tiimoilta: "Kun yhtiön johto on sössinyt kansainvälistymisstrategiassaan pahemman kerran...". Sössiminen tapahtui konkreettisesti vuonna 1999 kun yhtiö päätti ostaa Consolidated Papersin. Sosialidemokraatit istuivat tuolloin maan hallituksessa ja siunasivat kaupan. Nyt Tuomioja vaatii yhtiön hallituksen vaihtoa: "Niinkin järeä menettely kuin yhtiökokouksen koollekutsuminen, hallituksen vaihtaminen ja tehtyjen sulkemispäätösten uudelleen arviointi olisi nyt perusteltua."

Vuoden 1999 hallituksesta ei valitettavasti ole kovin paljoa jäljellä. Silloin hallituksessa istuivat Krister Ahlström, Jukka Härmälä, Claes Dahlbäck, Harald Einsmann, Björn Hägglund, Raimo Luoma, Paavo Pitkänen, Jan Sjöqvist ja Marcus Wallenberg. Näistä ei ole jäljellä kuin Dahlbäck, Sjöqvist ja Wallenberg. Ymmärtääkseni Dahlbäck on luopumassa kokonaan, joten Tuomioja on käytännössä vaatimassa Wallenbergin ja Sjöqvistin eroa. En oikein pidä mielekkäänä yhtiön toiseksi suurimman omistajan edustajan (Wallenberg) syrjäyttämistä. Yhtiön johtohan on jo uusittu täysin viimeisen kahden vuoden aikana.

Tunnisteet: ,

27.11.07

Ylikouluttautuminen

Osmo Soininvaara kirjoittaa ylikouluttautumisesta ja esittää ylikouluttautumisen syyksi kouluttamattomien leimaamista. Analyysi on oikean suuntainen, mutta pinnallinen. Työntekijän motiivi kouluttautumiselle on yksinkertainen - koulutus parantaa tulotasoa ja työnsaantimahdollisuuksia. Mutta miksi työnantaja palkkaisi mieluummin koulutetun kuin kouluttamattoman työntekijän, vaikka koulutuksesta ei olisi työn suorittamisen kannalta mitään hyötyä?

Perimmäinen syy koulutuksen arvoon on irtisanomisen kustannuksissa. Koska irtisanominen on Suomessa erittäin kallista, pitää virherekrytoinnin riski minimoida. Koulutus toimii seulontamekanismina joka vähentää riskiä, että työntekijä paljastuu alkoholistiksi tai luonnehäiriöiseksi. Todellisesta osaamisesta koulutus kertoo valitettavan vähän.

Mikäli työntekijän voisi irtisanoa ilman perusteluita ja ilman irtisanomisaikaa, kannattaisi työnantajan antaa kouluttamattomallekin näyttömahdollisuus.

Tunnisteet: ,

11.11.07

Jokela

Jokelan surmatöiden uutisoinnissa on päästy vaiheeseen, jossa tapahtumalle haetaan kiivaasti ns. yhteiskunnallista kontekstia. Mistä surmat johtuivat, ja mikä on siis se lainsäädännön muutos, jolla poliittinen eliitti demonstroi toimeliaisuuttaan. Internet ja erityisesti Youtube, turvamiesten puute koululla ja liian löysä aselainsäädäntö on jo heitetty ilmaan.

Oikeasti mitään yhteiskunnallista kontekstia ei ole. Teiniangstisia nuoria on aina ollut ja pieni osa heistä on aina löytänyt keinoja aiheuttaa tuhoa ja ahdistusta myös ympäristössään. Mikään jo ehdotetuista toimenpiteistä ei olisi estänyt eikä tule tulevaisuudessakaan estämään häiriökäyttäytymistä.

Sen sijaan, että rupeavat hätäisesti puuhastelemaan puolivillaisia lakialoitteita, voisivat kaikki poliitikot, kolumnistit ja muut sananikkarit tehdä jotain konkreettista hyvää, vaikkapa puuhata jotain kivaa jonkun läheisen nuoren kanssa.

2.11.07

Uusisuomi

Niklas Herlinin Uusisuomi.fi on yllättävän hyvä. Esimerkiksi Erkki Toivasen kirjoitus on loistelias.

Omalta osaltani kirjoittelu on työkiireiden vuoksi jäänyt viime aikoina vähiin. Pelkään pahoin, että tilanne ei helpota tämän vuoden puolella. En kuitenkaan lähde viralliselle tauolle - jos aikaa ja kirjoitettavaa löytyy, niin pulautan tekstiä ulos.