Non!
Olen aina suhtautunut Euroopan Unioniin ambivalentisti. Toisaalta olen nähnyt sen Suomen talouden menestyksen kannalta tärkeäksi. EU on edistänyt kilpailun ja rahamarkkinoiden vapautumista Suomessa, sekä vapaakauppaa unionin aluella. Näitä kehityskulkuja olen pitänyt hyvinä. Toisaalta EU on myös protektionismin, maataloustukien, byrokratian ja valtiollisen kontrollin pesä. Näistä haluaisin eroon. Nyt EU on murrosvaiheessa. Ranskan äänestystulos laittaa paitsi EU:n perustuslain, niin myös koko EU:n mission uuteen harkintaan.
Ranskassa perustuslakia vastustettiin niin oikealta kuin vasemmaltakin. EU nähtiin sekä liian sosialistisena, että liian ”liberaalina”. (Mielenkiintoista sinänsä, että maassa josta vapaus, veljeys ja tasa-arvo on lähtöisin liberalismilla voi olla niin negatiivinen kaiku.) Nyt on jännittävää nähdä millä tapaa EU:lle lähdetään hakemaan uutta legitimiteettiä. Mikä on se EU:n missio, joka saa EU:n jäsenmaiden kansalaiset näkemään EU:n hyvinvointiaan pitkällä aikavälillä parantavana instituutiona?
Itse toivoisin, että missio löytyy vapaakaupan ja yhteismarkkinoiden edistämisestä. Pahoin kuitenkin pelkään, että suunta on täsmälleen päinvastainen. Jos suunta on kohti suurempaa säätelyä ja protektionismia, suuri osa EU:n uusista jäsenvaltioista tuntee itsensä petetyksi. Uskon, että tämä kehityssuunta ei ole pitävällä pohjalla, vaan johtaa ennen pitkää EU:n rappeutumiseen.
Tunnisteet: Ulkomaat
Karpelan ministerimeriitit
Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua Tanja Karpelan ansioista kulttuuriministerinä. Minua on hämmästyttänyt, että Karpelan ansioiksi on laskettu kulttuurimäärärahojen merkittävä nousu. Onko todella niin, että ministereiden paremmuutta mitataan sillä, kuka onnistuu käyttämään eniten rahaa? Minä naivina markkinatalousmiehenä olisin kuvitellut, että oleellisempaa on tulokset, eli Karpelan tapauksessa vireä kulttuurielämä, kuin budjetin suuruus.
Kiirettä pitää
Viestinä mahdollisille lukijoilleni - hiljaiselo ei johdu bloggausmotivaation tai sanomisen puutteesta, vaan kiireestä. Työkiireet ovat puristaneet kaiken liikenevän vapaa-ajan pois elämästä, joten bloggaamiseen ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa.
Pikaselaus blogistanissa tuotti kuitenkin sellaisen löydöksen, että ainakin
fi-libistä löytyy parikin mielenkiintoista artikkelia. Erityisesti rikostilastojen vääristymistä ja yhteiskunnan turvallisuuden trendinomaista paranemista kommentoiva juttu on mielenkiintoinen. Olen itse tehnyt saman havainnon suomalaisten rikostilastojen pohjalta jo aiemmin. Henkirikosten määrä Suomessa on lähestulkoon trendinomaisesti laskenut viimeiset viisikymmentä vuotta. Ainut merkittävämpi hyppäys ylöspäin tapahtui keskioluen tullessa myyntiin ruokakaupoissa. Tämä johti alkoholin kulutuksen ja henkirikosten hyppäyksenomaiseen kasvuun. Alkoholiveron alennuksen vaikutuksia henkirikostilastoihin en tiedä. Veikkaan että vaikutus on melko marginaalinen.
Nyt lähden uudelle työmatkalle. Palailen nettiyhteyksien pariin loppuviikosta, jolloin ehdin mahdollisesti kirjoitella uusia juttuja.
Tuomioja poliitikkojen yksityisyydestä
Erkki Tuomioja
kirjoittaa sivuillaan osuvasti poliitikkojen yksityisyydensuojasta:
"Se mitkä poliitikon työn ulkopuolisista asioista ovat julkisia näyttää kaipaavan pikaista täsmentämistä. Luen itse niihin ennen kaikkea poliitikon taloudelliset sidonnaisuudet, jotka kansalaisten on tärkeä tietää. Mielestäni perusteltua on myös kertoa muutoksista keskeisten poliitikkojen terveydentilassa tai siviilisäädyssä, minkä pääministerikin myönsi tiedottaessaan avioerostaan. Mutta silloin kun julkinen tirkistely ulotetaan poliitikon ihmissuhteisiin ei enää ole kysymys vain poliitikon vaan muidenkin henkilöiden yksityisyyden suojasta. Vastavalitun poliitikon perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät ja tuttavat eivät vaalipäivänä automaattisesti muutu itsenäisistä yksilöistä poliitikon kylkiäisiksi, joita voidaan tarvittaessa hyödyntää juttujen tekemiseen, vaan heidän yksityisyyteensä tunkeutumiselle tarvitaan paljon painavampia perusteita."
Blogit ja journalistinen etiikka
Kari Haakanalla on hyvä kirjoitus blogien ja lehdistön erilaisesta toimitusetiikasta ja tämän konfliktin mahdollisista vaikutuksista. Jutun loppuosan suhteen olen kyllä Karin kanssa vähän eri mieltä. Kari sanoo Osmo Soininvaaran unelmoivan julkisuutta koskevien lakien muuttamisesta ja antaa sananvalinnoillaan ymmärtää olevansa Soinisen kanssa eri mieltä. Soininvaaran
artikkeli aiheesta on minusta kuitenkin oikein hyvä linjanveto siitä minkälainen yksityisyyden suoja poliitikollakin pitäisi olla.
Samasta aiheesta, mutta eri näkökulmasta: Suomessa blogistankin tuntuisi noudattavan valtalehdistön julkaisupolitiikkaa aika hyvin. Minä olen kuullut jo useammastakin lähteestä pari mehevää juorua keskeisten poliittisten vaikuttajien yksityiselämään liittyvistä asioista. Molemmat juorut olisivat aivan varmasti hyvin myyviä lehtijuttuja. Kumpikin 'tieto' on tämän tarinan mukaan painettu villaisella korkeimpien poliittisten voimien mahtikäskyllä. En tiedä onko kumpikaan juoru totta, mutta mielenkiintoista on, että kumpaakaan juorua ei löydy netistä ainakaan millään kovin yksinkertaisella nettihaulla. Minäkin noudata omertan lakia, enkä toista juoruja tekstin muodossa - kahvipöytäkeskustelussa aion niitä jatkossakin levittää.
Oil-for-food
YK:n Oil-for-food saaga
jatkuu. Nyt selvitetään onko asiaa tutkinut komitea ollut aidosti riippumaton ja onko se peitellyt Kofi Annanin roolia.
Tunnisteet: Ulkomaat
