Asuntojen hinnat - kupla?
Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat koko maassa 2,8 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat koko maassa 7,9 prosenttia.Asuntojen reaalinen hintataso on korkeimmalla tasolla seurantahistorian ajalla. 1990-luvun lopun hintapiikkikin on jätetty taakse ja nousu vain jatkuu. Samaan aikaan työttömyys on noussut jo 7,9 prosenttiin ja sen ennustetaan jatkavan nousuaan vuoden 2010 aikana. En oikein keksi muuta perustetetta asuntojen hintotojen nousulle kuin ostajien valheellisen turvallisuudentunteen yhdistettynä alhaiseen korkotasoon. Uusien asuntolainojen keskikorko on pudonnut kahteen prosenttiin ja palkansaajien reaalinen ansiokehitys on ollut erittäin hyvä matalan inflaation ja nousukauden aikana sovittujen TES-korotusten ansiosta. Asuntomarkkinoiden tilanne voi muuttua nopeasti kun työttömyys edelleen kasvaa, mutta korkotaso kääntyy syksyn tullen nousuun.
Tunnisteet: Talous
1 Comments:
Korot ovat valtiovallan suojeluksessa. Sehän nähtiin jo silloin, kun ajauduttiin tähän taantumaan liian matalien korkojen vallitessa liian kauan.
Eli jos asuntojen hinnat lähtevät laskuun talouden romahtamisen takia, pysyvät silloin korotkin alhaalla. Vain valtion ja valtioiden totaalinen romahdus (toivottavaa sekin) nostaisi korot pilviin.
Lähetä kommentti
<< Home