Kööpenhaminan ilmastokokous
Katsoin eilen "ilmastogate" skandaalia käsitelleen MOT:n. Ihan hyvä yhteenveto siitä mistä asiassa on kyse. Samaan aikaan Kööpenhaminassa on alkamassa ilmastokokous, jossa Suomen neuvottelijoiden mukaan tavoitteena on sopia rahoitusmallista, eli siitä kuinka rahaa siirretään rikkailta mailta köyhille. Ympäristöministeriöiden neuvotteluasenne kuulostaa suorastaan asennevammaiselta. Eikö Suomen neuvottelijoiden pitäisi ajaa Suomen etua? TV:ssä annettujen lausuntojen valossa näyttää siltä, että he ovat ajamassa kehitysmaiden etua.Toinen asia on tietysti se, että koko ilmastonmuutos alkaa näyttää yhä voimakkaammin tieteelliseltä väärennökseltä. IPCC:n tutkimusten avainhenkilöistä aika suuri osa on ryvettynyt skandaalissa. Ei se auta, että IPCC prosessissa on ollut mukana tuhansia tiedemiehiä, jos he kaikki ovat perustaneet näkemyksensä muutaman kymmenen nyt ryvettyneen avaintiedemiehen tutkimuksiin.
Minulle tulee elävästi mieleen taannoinen rikkifloppi, jossa Suomea edustanut virkamies ehdotti, ja sai ehdotuksensa läpi, että laivojen pitää käyttää Itämerellä vähärikkisempää polttoainetta kuin missään muualla maailmassa. Ehdotus tulee maksamaan Suomelle jopa yli miljardi euroa vuodessa.
Tunnisteet: Ilmastonmuutos
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home