11.11.09

Siteeraan Pentti Linkolaa

Kaikki tarpeellinen on jo Linkolasta sanottu esim. täällä. Vihreä lanka sen sijaan pidättäytyy Linkolan kritisoinnista vaikka pitääkin Linkolan mielipiteitä "kovina".

Lainaan Linkolaa suoraan Vastuullinen vaikuttaja -lehden artikkelista (Nämä ovat otoksia. Lukekaa koko artikkeli.)

AIDS antoi ensin toivoa, mutta sitten sekin lässähti.Maailmassa on vain yksi ongelma, ja se on se, että täällä on liikaa ihmisiä. Kaikki muut todelliset ongelmat johtuvat tästä. Ihmiskunnalla ei ole mahdollisuutta selvitä.

Tsunamistakaan ei ollut iloa, eihän siinä mennyt edes yhden päivän nettolisääntymisen verran ihmisiä.

Spekulaatiotasolla Linkola on miettinyt, että tehokkaimpia tapoja vähentää väkeä olisi suurkaupunkien vesijohtoveden myrkyttäminen. 911-pilvenpiirtäjähyökkäystä hän ihailee varauksetta, koska se kohdistui juuri sinne minne pitikin: öykkärimäisen länsimaisen elämäntavan ytimeen. – Niin kauan kuin yksikin terroristi on hengissä, on toivoa. Eivät ne ole talebanit jotka tuhoavat maapallon vaan länsimainen elämäntapa. Realistisena tapana vähentää väkeä hän pitää yhden lapsen politiikkaa, joka pitäisi saada lainsäädännöllä pakolliseksi kaikkialla maailmassa.

Sodat ovat hyvä asia niin kauan kuin niitä käydään. Toisaalta sodista on ollut haittaa, koska väestö on kasvanut sodan jälkeen niin paljon, että se on tavallaan ylikorvannut menetetyn väestön.

Konventionaaliset sodat vievät etupäässä miesväkeä. Parempi olisi jos sodissa kuolisi hedelmällisiä nuoria naisia.

Demokratia on onnettomuus. Mikä hyvänsä diktatuuri, harvainvalta tai keskitetty järjestelmä, jossa voitaisiin kieltää, olisi parempi.

Kielto, pakko ja sorto olisivat avainsanat elossa säilymiseen.
Voiko ihmisviha enää olla syvempää?

5 Comments:

At keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009, Blogger Ironmistress said...

Tekisikö joku tästä sekoboltsista vihdoinkin tutkintapyynnön. Syytteenä voisi olla vaikkapa murhaan yllyttäminen.

Olihan Linkola Pekka-Eric Auvisen suuri idoli ja oppi-isä.

 
At keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009, Blogger nozick said...

Suomen laki sanoo: "Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä." En usko että Linkolan ja Auvisen väliltä löytyy sellaista yhteyttä, että Linkolaa voitaisiin tuomita yllytyksestä.

Sen sijaan rikoslaissa mainittu Joukkotuhonnan valmistelu saattaisi täyttyä. Siitä laki sanoo: "Joukkotuhonnan valmistelu: Joka 1 §:ssä mainitussa tarkoituksessa 1) sopii toisen kanssa joukkotuhonnasta tai 2) laatii joukkotuhontasuunnitelman, on tuomittava joukkotuhonnan valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi."

 
At torstaina, marraskuuta 12, 2009, Anonymous hannes said...

Ajatustensa, mielipiteidensä ja niiden esittämisestä ääneen, tutkintapyyntö, oikeuteen ja tuomio?

Mitenhän tulee mieleeni Illmanismi...

 
At torstaina, marraskuuta 12, 2009, Blogger nozick said...

Henk. koht. vastustan voimakkaasti mielipiteiden kriminalisointia. Senpä vuoksi en ole Linkolaakaan oikeuteen haastamassa. Minulla sen sijaan on oikeus todeta hänen mielipiteensä vastenmielisiksi, totalitaristisiksi ja epähumaaneiksi.

Laittomaksi Linkolan toiminta muuttuu, kun mielipiteet eivät enää ole vain mielipiteitä, vaan ne ovat suunnitelmia joukkotuhohonnaksi. Minusta ne ovat lähellä rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä, mutta eivät aivan.

 
At perjantaina, helmikuuta 19, 2010, Anonymous Anonyymi said...

Väestönkasvun katastrofaalisesta vaikutuksesta Linkola on oikeassa, mutta tietenkin sodat ja taudit lääkkeenä siihen ovat höpöhöpöä, ei lääke vaan sen seuraus. Kun tarkastelunäkökulmaa vaihdetaan näin päin, eivät metsäkato ja viljelysmaan tuhoutuminenkaan ole enää väärin käytetty lääke sairauteen, vaan oire siitä. Jossain vaiheessa, joskus vielä, fysikaalisen väistämättömyyden pakosta, väestökeskustelu nostetaan esille. Pohjimmiltaan kaikki energiansäästö, 'vihreä talous' ja taloudellinen kasvu on tuomittu epäonnistumaan ellei väestönkasvu pysähdy ja käänny laskuun. Kun keskustelu aikanaan nousee, olisi suotavaa, että väestöpolitiikan keskustelevalle perinteelle olisi valettu nykyistä tukevampi perusta. Muuten keskustelu leimahtaa syyttelyinä, vihanpurkauksina ja epä-älyllisyyksinä, mutta leimahtaa kuitenkin toista kautta.

Linkola toimii erinomaisena suurolkiukkona estämässä älykästä keskustelua väestöpolitiikasta ja tekee siksi hallaa (olemattomalle) keskustelulle itse ongelmasta.

-Laika

 

Lähetä kommentti

<< Home