13.11.06

Fortumin optiot

Aamun Hesarissa haukutaan taas Fortumin optioita. Alan suoraan sanoen kyllästyä aiheeseen, ja erityisesti harrastettuun huonoon argumentointiin. Fortumin optiojärjestelmää saa toki kritisoida. Siinä on monia heikkouksia. Ensinnäkin se palkitsee puhtaasta sähkön markkinahinnan noususta johon yrityksen johto ei voi vaikuttaa. Toiseksi se on mitä ilmeisimmin liian laaja. Sellaisetkin henkilöt joilla ei voi olla juuri mitään vaikutusta yrityksen kokonaismenestykseen ovat ohjelman piirissä. Kolmanneksi, yhtiöstä irtisanottujen tai irtisanoutuneiden säilyminen ohjelman piirissä on hiukan erikoista. Tämä viimeinen on kyllä sillä tapaa ymmärrettävää, että koska irtisanomissuoja koskee myös ylintä johtoa, päädytään irtisanotuille yleensä maksamaan jonkinlainen kipuraha. Kipurahan maksaminen optioina saattoi aikanaan vaikuttaa edulliselta ratkaisulta, eihän optioiden antaminen aiheuta yhtiölle lainkaan suoraa kulua.

Hölmöä kritiikkiä on sen sijaan väittää että Fortum on monopoliyhtiö. Fortum ei ole monopoliyhtiö, vaan se myy sähköä markkinoilla, joita voi perustellusti väittää erittäin kilpailluiksi. Sähkön markkinahinta elää päivittäin, eikä Fortum onnistu saamaan sähköstä yhtään sen korkeampaa hintaa markkinoilla kuin kukaan mukaan sähköntuottaja. Kaiken lisäksi tämä monopoliargumentti on ristiriidassa sen argumentin kanssa, että Fortumin johto hyötyy markkinahintojen noususta.

Toinen ärsyttävä epäjohdonmukaisuus on se, että Sammon johtoa ei kritisoida. Fortum on pörssinoteerattu yhtiö jonka suurin omistaja on Suomen valtio (51%). Sampo on pörssinoteerattu yhtiö jonka suurin omistaja on Suomen valtio (14%). Verotiedoista selviää, että ansiotulojen osalta suurituloisimpien top 20:ssä on viisi Fortumin nykyistä tai entistä johtajaa ja kolme Sammon nykyistä johtajaa. Kuvittelisi, että Sampo saisi osansa ryöpytyksestä, mutta ei. Lehdistö on päättänyt, että Lilius on roisto ja Wahlroos on sankari, joten tämä on se tarina joka kerrotaan.

Oma mielipiteeni on, että molemmat herrat ovat hyviä yritysjohtajia. Suomen valtio sen sijaan on vähän lepsu omistaja.

Tunnisteet: , ,