22.9.08

Kriisin syyt

Maailman ja erityisesti Yhdysvaltojen rahoitusmarkinoiden kriisi voidaan tulkita kovin monella tavalla. Suosittua tuntuu olevan markkinoiden ja "kapitalismin" syyttäminen ja tiukemman valvonnan vaatiminen.

Minä luen tilanteen toisin. Kriisin pääasiallinen syy on Yhdysvaltojen subprime-lainoissa. Subprime-markkinat paisuivat valtaviksi osaltaan siksi, että lainoja ostivat ja arvopaperistivivat erikoisella puolivaltiollisella statuksella toimivat FNMA (Fannie Mae) ja FHLMC (Freddie Mac). Fannie ja Freddie pystyivät lainaamaan rahaa halvalla tosiasiallisen valtion takauksen turvin. Tätä kustannusetua ne hyödynsivät puskemalla halpoja asuntoluottoja markkinoille.

Kriisi ei siis johdu liian vähästä valtiollisesta ohjauksesta, vaan päinvastoin siitä, että valtio on ohjaillut markkinoita liikaa.

Tämä on tietysti karkeaa yksinkertaistusta.

Asiaan liittyen: Eräs Rothschild antoi aikanaan sijoitusneuvon, että silloin kannattaa ostaa kun kaduilla on verta. Nyt kaduilla on verta, sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti. Kirjaimellista verta löytyy ainakin Georgiasta ja hyviä ostomahdollisuuksia Moskovasta. Kuvaannollista verta löytyy kaikkialta. Nyt voi olla hyvä tilaisuus ostaa.

Tunnisteet:

4 Comments:

At maanantaina, syyskuuta 22, 2008, Blogger Trump said...

Ainakin LewRockwell kirjoittaa asiasta näin : http://www.lewrockwell.com/dilorenzo/dilorenzo125.html

Eli itse ymmärsin, että taustalla on vuonna 1973 voimaan tullut CRA-laki, joka pakotti tekemään subprime-lainoja. Ja kriisin lopulta laukaisi 9/11 jälkeinen inflatorinen rahapolitiikka.

 
At maanantaina, syyskuuta 22, 2008, Blogger nozick said...

CRA:lla epäilemättä on roolinsa. Kyseinen lakihan käytännössä pakottaa pankit myöntämään subprime-lainoja. Fannie Maen ja Freddie Macin valtiontakaus mahdollisti näiden lainojen kannattavan kauppaamisen laajoille sijoittajapiireille.

 
At maanantaina, syyskuuta 22, 2008, Blogger Kumitonttu said...

Rahoituskriisit on tavanomainen korjausliike eikä mikään maailmanloppu. Itse olen mielenkiinnolla seurannut nimenomaan riskienhallinnan puolelta näitä viimeaikaisia käänteitä. Koska rahoituslaitos joutuu raportoimaan riskeistä, niitä koitetaan käyttää hyväksi myös ennustamisessa. Kuten jokainen rahoitusta tunteva tietää, ennustaminen ei ole tiedettä. Kuitenkin, näissä Wall Str:n firmoissa kaikissa riskimittarit heiluivat keltaisella tai vihreällä, kun todellisuudessa myrsky oli jo päällä. Se tuossa tietokonemallintamisessa eli ennustamisessa ongelma onkin, että saat ne tulokset, jotka haluat. Luonnollisesti, eihän tietokone sen paremmin osaa ennustaa kuin ihminenkään. Kaikkihan on kiinni vain ohjelmasta ja alkuarvoista.

Ainakin käytännön tasolla kyse on siis johdon perustavanlaatuisista virheistä eikä muusta. Johto seurasi riskimittareita ja toimi ainakin periaatteellisella tasolla ihan laillisesti. Varmaan tästä vielä lisätietoa saadaan, mutta vielä tässä vaiheessa tilanne näyttää yksinkertaisuudessaan tuolta.

 
At maanantaina, syyskuuta 22, 2008, Blogger nozick said...

Asteikolla tavanomaisesta korjausliikkeestä maailmanloppuun löytynee jotain välimuotojakin. Pörssikurssien laskuna nyt nähty ei ole mitenkään poikkeuksellista. Rahoitusmarkkinoiden murroksena kyseessä on mielestäni harvinainen, ehkä vain kerran sadassa vuodessa tapahtuva kriisi.

Maailmantalouden kannalta on olemassa riski, että likviditeetin vähentyminen, säätelyn lisääntyminen ja innovaation vähentyminen nostavat keskimääräistä rahoituskustannusta pitkäaikaisesti ja merkittävästi. Tälla olisi merkittäviä vaikutuksia Suomenkin talouskasvuun tulevina vuosina.

 

Lähetä kommentti

<< Home