29.8.08

Tuloverotus


Ohessa espoolaisen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvan parisuhteessa elävän kaksilapsisen perheenisän tai -äidin tuloveroasteikko graafisessa muodossa. Aika jyrkältä tuo progressio näyttää. Ensi vuodeksi lupailtujen veronkevennysten jälkeen se on vielä jyrkempi, sillä pienituloisten tuloveroprosentti putoaa jälleen kerran enemmän kuin keski- ja suurituloisten.

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At perjantaina, elokuuta 29, 2008, Blogger Kumitonttu said...

Minusta koko käyrää pitäisi painaa alaspäin kymmenisen prosenttiyksikköä. Toinen vaihtoehto olisi oikaista käyrää, mutta se ei poistaisi "hyvinvointiyhteiskunnan" keskeistä ongelmaa. Jälkimmäisessä tapauksessa nimittäin matalatuloiset eivät pääsisi ns. omilleen, vaan edelleen joutuisivat kerjäämään asumis- ym. tukia. Niitä ei todellisuudessa pitäisi työtä tekevälle ihmiselle maksaa ollenkaan.

En ole todellakaan varma kyseisten tukien suuruuksista, mutta jos arvioidaan pienituloisen kaksihenkisen kotitalouden molempien palkansaajien saavan bruttona 1.700 euroa, veroja menee noin 400 euroa kuussa, yhteensä. Oletan, ja totisesti toivon, että se riittäisi korvaamaan melkein kaikissa tapauksissa esimerkiksi juuri asumistuen.

 

Lähetä kommentti

<< Home