15.12.06

Tuloerot eivät kasva

Tuloeroja koskevien uutisten pääviesti on poikkeuksetta, että tuloerot kasvavat. Rikkaat rikastuvat ja talouskasvun hedelmät päättyvät jo ennestään hyvätuloisille. Mahdolliset veronkevennyksetkin kohdistuvat aina hyvätuloisiin.


Ihan näin asia ei ole. Tosiasiassa tuloerot ovat välillä kasvaneet ja välillä vähentyneet. Sopivalla vertailuvuoden valinnalla tuloerot ovat kieltämättä kasvaneet. Esimerkiksi 1995-2005 tuloerot ovat kasvaneet. Viimeisen viiden vuoden aikana tuloerot ovat kuitenkin muuttumattomat, kuten tuloeroja kuvaavan gini-kertoimen kehitys osoittaa.

Lisäksi on hyvä muistaa, että tuloerot Suomessa ovat maailman pienimpien joukossa.

Tunnisteet:

2 Comments:

At perjantaina, joulukuuta 15, 2006, Blogger T.J. said...

Eikä se kasvu niinkään ole ongelma, vaan se, mitä se pienituloinen sillä tienestillään saa. Jos pienituloisen tulot riittävät perustarpeisiin ja vielä jää ylimääräistäkin, niin ongelmana on ainoastaan kateus.

 
At perjantaina, joulukuuta 15, 2006, Blogger nozick said...

Tästä olemme samaa mieltä. Valtaosa ihmisistä on kuitenkin eri mieltä. Media ja "tavalliset ihmiset" ovat pääsääntöisesti sitä mieltä, että tuloeroja pitää pienentää ja että tuloerojen kasvu on huono asia. Esimerkiksi Yhdysvaltojen suuria tuloeroja aina päivitellään, vaikka tosiasiassa Yhdysvaltojen pienituloisimman desiilin tulot ovat ilmeisesti suuremmat kuin Suomen vastaavan.

 

Lähetä kommentti

<< Home