9.5.06

Perustelemattomia ja perusteltuja mielipiteitä

Jotkut blogit (tai itse asiassa monetkin) aiheuttavat minussa ärtymystä jonka syyt ovat olleet itsellenikin vaikeasti hahmottuvia. Nyt luulen ymmärtäväni mikä aiheuttaa ärtymykseni. Syynä on ilmeisestikin pakinanomaiseksi tarkoitettu kirjoitustyyli, jossa mielipiteitä esitetään verhotusti ja ilman perusteluja. Esimerkkinä käyköön vaikkapa Tiede & Mies blogi, jonka tehtävänä on oman ilmoituksensa mukaan tarkkailla ja analysoida.

Tiedemiehen viimeisin kirjoitus on otsikoitu Surrealistinen media-aamu. Kirjoituksessa ei selväsanaisesti esitetä yhtään mielipidettä, eikä tietenkään yhtään perusteluakaan. Sinänsä on tietysti loogista, että koska ei ole mielipiteitä, niin ei ole perustelujakaan. Kirjoitusta lukemalla ei kuitenkaan voi välttyä erilaisilta mielleyhtymiltä. Satunnainen lukija voisi jopa saada sellaisen käsityksen, että kirjoittajalla on seuraavat mielipiteet:

  1. Bill Clintonin puhetilaisuus Tampereella on typerä.
  2. Opiskelijajoukon mielenosoitus fasismia ja Clintonia vastaan on typerä.
  3. Kokoomusnuoret ovat typeriä.
  4. Kimmo Sasi on typerä.
  5. USA on paha

Yhtäkään näistä mielipiteistä ei perustella. Mikä on tietysti ihan loogista koska näitä mielipiteitähän ei kirjoituksessa esitetä. Syntyneet mielikuvathan ovat vain minun vainoharhaisen mieleni tuotoksia.

1 Comments:

At maanantaina, toukokuuta 22, 2006, Blogger Mikko Ellilä said...

Nimimerkki Tiedemies on trolli. Hänen mielestään minä olen "blatantti rasisti", koska Suomen armeijassa ei minun mielestäni pitäisi antaa varusmieskoulutusta muilla kielillä kuin suomeksi ja ruotsiksi. Muiden trollien tavoin myös "Tiedemies" on henkisessä killfailissani, joten en lue hänen blogiaan. Hän kävi aiemmin kommentoimassa fi-lib-blogia, mutta ryhtyi boikoitoimaan sitä vastustaakseen "rasistisia" mielipiteitäni.

 

Lähetä kommentti

<< Home