11.2.05

Tatu Vanhanen

Tatu Vanhanen sai taannoin Suomessa paljon julkisuutta yhdessä Richard Lynnin kanssa kirjoittamansa kirjan, IQ and the wealth of nations johdosta. Media ja jotkut tutkijat riensivät tuomitsemaan paitsi itse tulokset, niin myös koko tutkimusaiheen. Jopa rikostutkintaa aloiteltiin, aiheena kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Myös puolustajia ilmestyi. Esim. Anto Leikola puolusti Tieteessä tapahtuu -lehdessä Vanhasen oikeutta esittää ja testata hypoteeseja, eikä pitänyt Vanhasen ja Lynnin hypoteesia mitenkään lähtökohtaisesti virheellisenä. Myös Pekka Nuorteva kirjoittaa samassa lehdessä Vanhasta puolustaen, ja pitää tätä sijaiskärsijänä tieteen reformaatiossa.

Keskustelun nyt jo hiukan laannuttua, Pertti Töttö tuo keskusteluun uuden ajankohtaisen lisämausteen. Hän on huomannut, että syksyllä näyttävästi uutisoidut Pisa-tutkimuksen tulokset korreloivat erittäin voimakkaasti Vanhasen ja Lynnin kritiikkiä saaneiden ÄO-estimaattien kanssa. Vanhasen ja Lynnin dataahan pidettiin joidenkin kriitikoiden toimesta niin huonona, että se ei voinut tarkoittaa mitään. Nyt kuitenkin käy ilmi, että näiden kahden erillisen ja muka eri asioita mittaavan datan korrelaatio on jotain 0,78 ja 0,86:n välillä. Tilastollinen merkitsevyys on erittäin korkea.

Mitä ÄO sitten mittaakin, niin jotain melko konkreettista se siis on, kun se tuottaa lähes täsmälleen samat tulokset, kuin johtavien asiantuntijoiden kehittämät oppimistuloksien vertailututkimukset.

Tunnisteet: