17.2.05

Puolueet eroavat toisistaan - todistetusti

Toisinaan kuulee väitteitä, että puolueiden välillä ei olisi todellisia eroja ja että valinnan voi tehdä puhtaasti henkilön perusteella. Väite on helppo osoittaa virheelliseksi esimerkiksi Helsingin sanomien vaalikoneen avulla. Edellisten kunnallisvaalien ehdokkaiden vastauksia voi tutkailla hienosti graafisesti esitettynä osoitteessa http://www.vaalikone.fi/kunta2004/etusivu.jsp klikkaamalla "Ehdokkaat poliittisessa avaruudessa". Esimerkiksi Helsingissä ehdokkaat asettuvat antamiensa vastauksien perusteella melko selkeästi ryhmiin puolueensa mukaan. Päällekkäisyyttä toki on, mutta aivan selkeästi vasemmalta oikealle omina ryhminään on Vasemmistoliitto, SDP, Kepu, RKP ja Kokoomus. Vihreät asettuvat osin omalle akselilleen SDP:n alapuolelle.

Erottavina kysymyksinä nousee esiin esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen: Vihreät kannattavat ja kaikki muut vastustavat. Palveluiden rahoittaminen: oikeisto karsisi palveluja ja vasemmisto kiristäisi verotusta. Tietullit: vihreät ja osa vasemmistosta puolesta, muut vastaan.

Kun tietää että päätöksiä käytännössä tehdään paljon ryhmissä, niin puolueella on väliä.

Tunnisteet: