14.2.07

Moniavioisuus on muotia

Neloselta alkaa sarja Big Love, joka kertoo mormonimiehestä jolla on kolme vaimoa. Perinteiseen tapaansa Nelonen puffaa sarjaa vahvalla ennakkomainonnalla. Nelosen markkinointipakettiin kuuluvilla keskustelusivuilla onkin jo ehditty kauhistella, miten järkyttävän epätasa-arvoista tällainen moniavioisuus on ja miten siinä sorsitaan naisia. Erikoista logiikkaa.

Islamin moniavioisuus johtuu kuulemma siitä, että 600-luvulla, profeetta Muhammedin eläessä, naisia oli selvästi enemmän kuin miehiä. Syy tähän on, että miehiä kuoli uskonsodissa sen verran paljon, että leskinaisia jäi tyhjän päälle ilman elättäjää. Kysymyksessä oli siis ratkaisu aikansa sosiaaliseen ongelmaan, ei suinkaan miesten fantasioiden toteuttaminen.

Tilanteessa jossa miehiä ja naisia on yhtä paljon, ei patriarkaaliselle moniavioisuudelle ole ainakaan tätä sosiaalista tarvetta. Ketkä sitten hyötyisivät ja ketkä kärsisivät, mikäli sarjan kuvaama partriarkaalinen moniavioisuus olisi mahdollista? Hyötyjiä olisi se erittäin pieni miesjoukko jolla olisi mahdollisuudet ja halu pitää useampaa vaimoa. Hyötyjiä olisivat naiset, koska heillä olisi halutessaan mahdollisuus valita myös tällainen avioliitto. Pitää nimittäin huomata, että ellei kyseessä ole järjestetty pakkoavioliitto, on naisella täysi mahdollisuus valita normaali yksiavioinen avioliitto. Toiseksi tai kolmanneksi vaimoksi meneminen on vapaa valinta.

Kärsijiä olisivat ne miehet jotka jäävät ilman puolisoa, koska heidän potentiaaliset puolisot päätyvätkin moniavioisten miesten vaimoiksi. Big Loven kuvaama patriarkaalinen moniavioisuus siis muuttaisi parinmuodostusmarkkinoita, mutta ei suinkaan naisten, vaan miesten tappioksi. Miesten eduksi toimisi sellainen malli, jossa naisella saa olla monta aviopuolisoa.

1 Comments:

At torstaina, heinäkuuta 26, 2007, Blogger think about! said...

Olet tosiaan ajatellut asiaa ;)

Itsekin joskus mietin, että naisille voisi olla mukavaakin jakaa keskenään, joku todellinen "namupala", etenkin, jos naiset tulevat keskenään toimeen, ja pystyvät toimimaan yhtenä rintamana naisten asioiden edistämisessä kotona... Olen jopa tavannut pari moniavioista perhettä- ajattele! Hyvin heillä näytti menevän- tosin moniavioisuuteen pitää todellakin liittyä vapaaehtoisuus. Ystäväni on itse yrittänyt hankkia miehelleen 2. vaimoa!- mies vaan ei suostu :)

Suomessa monilla miehillä on montakin vaimoa- salaa...

 

Lähetä kommentti

<< Home