4.4.05

YK:n kriisi(t)

YK:n skandaalit ovat saaneet Suomessa yllättävänkin vähän mediajulkisuutta. Ilmeisesti suomalaisten ylenmääräinen YK-myönteisyys pitää negatiivisen julkisuuden piilossa. Yhdysvalloissa, missä suuri osa väestöstä pitää YK:ta kommunistien salaliittona YK:n väärinkäytöksiä raportoidaan paljon innokkaammin.

Sen verran paljon mätää YK:ssa kuitenkin tuntuu olevan, että soisi asiasta Suomessakin keskustelua syntyvän. Rauhanturvaajat ovat mm. syyllistyneet pedofiliaan (ABC:n näkemys samasta aiheesta) ja soitelleet 500.000 dollarin edestä omia puheluita YK:n piikkiin. Suurin skandaali
on kuitenkin ollut YK: öljyä-ruokaan ohjelma, jonka puitteissa Irak myi öljyä ja osti kertyneillä rahoilla ruokaa ja lääkkeitä. Ongelmana kuitenkin oli, että suuri osa rahoista, arvioiden mukaan useita miljardeja dollareita, päätyikin Saddamin ja hänen lähipiirinsä tileille. Useat YK:n korkeat virkamiehet ovat olleet huijauksessa mukana, ja Kofi Annanin poika Kojo on mitä ilmeisimmin ollut yksi huijareista.

Kofi Annania itseään vastaan ei näyttöä ole löytynyt, mutta melko epäilyttävältä vaikuttaa, että Annanin kansliapäällikkö Iqbal Riza silppusi suuren määrän ohjelmaan liittyviä dokumentteja kun asiaa ruvettiin selvittämään.

Olisiko YK:ssa aihetta tehdä kevätsiivousta?

Tunnisteet: