10.9.07

Tuomioja eksyksissä

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja haukkuu puolustusministeri Häkämiehen puheen yksipuoliseksi ja kritisoi Häkämiestä myös siitä, että puhetta ei oltu käyty etukäteen läpi Presidentin kanssa: "Kukaan ei myöskään odottanut, että suuren maan voimapolitiikkaa, varustautumista ja taipumusta unilateralismiin arvosteleva ministeri olisi ottanut esimerkikseen isäntämaata, joka tässä suhteessa näyttää huonoa esimerkkiä koko maailmalle. Se olisi ollut yhtä väärä paikka asialle kun oli USA:n kainalo sellaiselle yksipuoliselle Venäjän arvostelulle, johon Häkämies arvovaltaista foorumiaan käytti.

Kiinnostava kysymys on, kuinka pitkälle Katainen ja Kokoomus tukevat puolustusministerin esiintymistä. Kokoomuksen nimissä voi tietenkin puhua mitä ja missä tahansa, mutta pääministerin luulisi jo puuttuvan siihen mitä hallituksen nimissä esitetään ulkomailla. Jokin raja on myös sillä paljonko puolustusministeri voi maailmalla tuuletella käymättä asioita etukäteen lävitse myös tasavallan presidentin kanssa.

Tuomioja on onneksi väärässä. Puhe oli toimitettu presidentin kansliaan hyvissä ajoin, ja se että Halonen ei puhetta ollut nähnyt johtui puhtaasti presidentin ja presidentin kansliapäällikön kyvyttömyydestä. Syylliseksi ilmoittautui kansliapäällikkö Viinanen, mikä on lievästi koomista. Halonenhan on painottanut Presidentin valtaoikeuksia ulkopolitiikan johtatajana. Kuitenkaan hän ei löytänyt aikaa lukea puolustusministerin puhetta maailman ainoassa suurvallassa. Viikko-ohjelman mukaan esimerkiksi maanantaina näyttäisi olleen aika hyvin aikaa (=ei ohjelmaa).

Puhe sinänsä on maltillinen ja nähdäkseni linjassa Suomen virallisen linjan kanssa. Katseet on 80-lukulaiseen tyyliin suunnattu neuvostovastaiseksi tulkittuun kappaleeseen "In general, Finland is privileged to be located in one of the safest corners of the world. However, given our geographical location, the three main security challenges for Finland today are Russia, Russia and Russia. And not only for Finland, but for all of us." Tämä lausehan on tietysti totta, mutta sehän tekee sen sanomisesta erityisen tuomittavaa.

Tunnisteet: