8.5.07

Vähemmistövaltuutettu rajoittaa sananvapautta

Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen on tehnyt tutkintapyynnön Mikko Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Ellilän kirjoitustyyli on kieltämättä kovaa ja loukkaavaakin, mutta pidän kuitenkin sananvapautta niin oleellisena perusoikeutena, että sen rajoittamiseen pitää olla painavat syyt. Puumalaisella on oikeus olla Ellilän kanssa eri mieltä. Oikea tapa toimia ei kuitenkaan ole tehdä tutkintapyyntöjä ihmisistä joiden mielipiteet poikkeavat omista. Oikea tapa toimia on osoittaa Ellilän ajatukset virheellisiksi.

Kehotan seuraamaan tilannetta. Poliisi ottaa aikanaan kantaa siihen, onko esitutkintaa syytä käynnistää. Matka siihen, että Ellilä tuomittaisiin rikoksesta on siis vielä aika pitkä. Useimmille blogin pitäjille pelkkä ajatus siitä, että kirjoittelu voi johtaa poliisitutkintaan on kuitenkin ahdistava. Tämä lienee Puumalaisen tarkoituskin. Uhka poliisitutkinnasta johtaa tehokkaasti itsesensuuriin.

Pidän Puumalaisen toimintaa erittäin epäsuotavana. Suomeen ei kaivata viranomaisia joiden tehtäväkenttään kuuluu keskustelun tyrehdyttäminen. Vähemmistövaltuutetun rooliin olisi syytä pyrkiä puuttumaan poliittisen prosessin kautta.

Tunnisteet:

3 Comments:

At tiistaina, toukokuuta 08, 2007, Blogger Unknown said...

Eipä voi muuta kuin toivoa tuomiota.

 
At keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007, Anonymous Anonyymi said...

Aktivistilogiikkaa seuranneet tietävät toki että lause "uhka poliisitutkinnasta johtaa tehokkaasti itsesensuuriin" on epätosi. Nämä tyypit elävät tällaisesta huomiosta. Sensuurihommat ovat kyllä muutenkin perseestä.

 
At torstaina, heinäkuuta 26, 2007, Blogger think about! said...

Hienoa, että meillä on Puumalainen!
Onnea ja jaksamista vaan Puumalaiselle, sillä työsarkaa tässä osin takapajuisessa maassa varmasti riittää!

 

Lähetä kommentti

<< Home