19.2.06

Älykkyys, itsekuri vai ulkonäkö?

Älykkyysosamäärä on tunnetusti paras yksittäinen ennustaja niin akateemiselle menestykselle, kuin työmenestyksellekin. Älykkyystesti esimerksi ennustaa työmenestystä paremmin kuin normaali haastattelu. Nyt on kuitenkin ilmestynyt varsin mielenkiintoinen tutkimus, jossa vihdoinkin löytyy jopa älykkyysosamäärää parempi ennustaja koulumenestykselle.

Psychological Science lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Duckworth ja Seligman osoittavat, että itsekuri selittää koulumenestystä jopa älykkyysosamäärää paremmin. Tutkimustulos ei kuitenkaan ole aivan kiistaton. Tutkimuskohteena olleeseen kouluun tapahtuu oppilasvalintaa, joten opiskelija-aines on jo ennakkoon valikoitunutta. Tämä vinouttaa tuloksia hieman. Samoin otoskoko on pieni ja tutkimusasettelussakin on asioita jotka voi kyseenalaistaa. Löydös on joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen ja avaa lukuisia kiinnostavia jatkotutkimuskohteita. Onko itsekuri periytyvää? Voiko itsekuria opettaa? Tutkimus on lisäksi syytä toistaa suuremmalla ja edustavammalla otoksella mahdollisimman pian.

Toinen perinnöllisiin ominaisuuksiin liittyvä uutinen tulee löytyi Aivoröyhtäisyjä-blogin kautta. Washington Post lehti uutisoi tutkimustuloksen jonka mukaan rumat ihmiset tekevät kauniita enemmän rikoksia. Tämä havaintohan on tehty jo 1800-luvulla, mutta on tullut tässä välissä hylättyä epähumaanina ja kaikin tavoin tuomittavana. Havainnolle on useita eri selitysmalleja. Ehkä rumia ihmisiä syrjitään ja he ajautuvat epätoivossaan rikoksen tielle. Evoluutiobiologisesti ajatellen pidän uskottavampana selityksenä sitä, että kaunis ulkomuoto ja muutkin geneettisesti edulliset ominaisuudet, kuten esimerkiksi älykkyys korreloivat positiiviseti. Älykkyydellä ja rikollisuudellahan on todistetusti voimakas negatiivinen korrelaatio.

Tunnisteet:

2 Comments:

At keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006, Blogger Mikko Ellilä said...

"rumat ihmiset tekevät kauniita enemmän rikoksia. Tämä havaintohan on tehty jo 1800-luvulla, mutta on tullut tässä välissä hylättyä epähumaanina ja kaikin tavoin tuomittavana. Havainnolle on useita eri selitysmalleja. Ehkä rumia ihmisiä syrjitään ja he ajautuvat epätoivossaan rikoksen tielle. Evoluutiobiologisesti ajatellen pidän uskottavampana selityksenä sitä, että kaunis ulkomuoto ja muutkin geneettisesti edulliset ominaisuudet, kuten esimerkiksi älykkyys korreloivat positiiviseti. Älykkyydellä ja rikollisuudellahan on todistetusti voimakas negatiivinen korrelaatio."

Asia on tod.näk. niin päin, että älykkäiden, rehellisten tai muuten geneettisesti hyödyllisiä ominaisuuksia omaavien ihmisten ulkonäköä on darwinistisesti opittu pitämään miellyttävänä.

Vastaavasti esim. paska haisee pahalta, koska ihmiset ovat darwinistisesti oppineet välttämään paskaa - tauteja levittävän paskan haju herättää vahvan aversion, joka estää ihmistä saamasta tauteja. Paskaa miellyttävänä pitävät ihmiset ovat darwinistisesti karsiutuneet populaatiosta syötyään paskaa ja sairastuttuaan.

Aggressiiviset, epärehelliset, tyhmät, hullut jne. näyttävät normaalien ihmisten mielestä rumilta juuri siksi, että ihmisille on darwinistisesti kehittynyt aversio roskaväen näköisiä ihmisiä kohtaan. Roskaväki, a.k.a. paskasakki, on porukkaa, jota kannattaa vältellä; evoluutiossa ovat ceteris paribus menestyneet ne, jotka ovat parhaiten onnistuneet välttämään paskasakkia. Niinpä populaatiossa ovat yleistyneet sellaiset geenit, jotka antavat kunnon ihmisille kyvyn tunnistaa paskasakki ulkonäön perusteella eli inhota roskaväen näköisiä ihmisiä.

 
At keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007, Blogger Neliöjuuri said...

Tuo väite älykkyyden ja rikollisuuden välisestä negatiivisesta korrelaatiosta on kyllä puhdasta humpuukia ja on täysin ristiriidassa psykopaatin luonnekuvan kanssa. Heitä on vankilassa istuvista väkivaltarikosten tekijöistä n. 40 % ja koko väestöstä 2 % (näin väittää mm. psykopaatteja tutkinut Robert D. Hare). Psykopaatit ovat keskimääräistä älykkäämpiä ihmisiä ja yhteiskunnan menestyjiä, ja älykkyyttään he pystyvät hyödyntämään petkuttaessaan muita ihmisiä ja viranomaisia. Rikollista käyttäytymistä aiheuttaa enemmänkin empatiakyvyn puute, ts. kyvyttömyys asettua uhrin asemaan, ja sillä ei ole tyhmyyden kanssa mitään tekemistä.

 

Lähetä kommentti

<< Home