27.1.06

Tekijänoikeudet

Toni haastoi ottamaan kantaa tekijänoikeuksiin. Uskon että ihmisellä on oikeus työnsä hedelmiin, oli työ sitten fyysistä tai henkistä. Luovan työn tekijällä on siis omistusoikeus työnsä tuotoksiin, oli tuote sitten musiikkikappale, kirjoitus, maalaus tai jotain muuta. Mitä tuo omistusoikeus sitten pitää sisällään onkin sitten kimurantimpi juttu. Mielestäni on selvää, että toisen tekemään työtä ei saa esitellä omanaan. Missä määrin toisen työtä on oikeus kopioida, on mielestäni enemmän pragmaattinen kuin oikeusfilosofinen kysymys. Lainsäädäntö täytyy siis muokata sellaiseksi, että se kannustaa henkisen työn tekemiseen, mutta ei rajoita liiaksi kansalaisten elämää. Musiikin osalta tuntuu, että olemme siirtymässä liiaksi kansalaisten oikeuksia rajoittavaan malliin. Syynä on osittain sekin, että kopiointi on tullut helpommaksi ja mielekkäämmäksi, joten kopioinnin rajoittaminen on kuluttajien kannalta harmittavampaa. Kopiointioikeutta pitäisi siis ennemminkin laajentaa kuin kaventaa. Tämä on tietysti jyrkässä ristiriidassa viihdeteollisuuden kaupallisten intressien kanssa.

Kirjoitetun tekstin osalta en näe erityisen suuria paineita muuttaa tekijänoikeuslainsäädäntöä suuntaan tahi toiseen. Omiin teksteihini haluan oikeuteni säilyttää. Normaali sitaattioikeus antaa joka tapauksessa näin lyhyiden tekstien ollessa kyseessä oikeuden lainata lähes koko tekstin. Netissä pitkä lainaaminen on joka tapauksessa melko turhaa, koska linkitys alkuperäiseen lähteeseen on niin helppoa.

P.S. Pahoittelen vähäistä tuotostani blogin osalta viime aikoina. Pitkät työpäivät ja työmatkat ovat viime aikoina voimakkaasti rajoittaneet mahdollisuuksiani kirjoittaa. Yritän aktivoitua niin, että tavoittelen vähintään yhtä uutta kirjoitusta viikossa.