14.12.04

Valtio tukee punavihreää propagandaa ainakin 4 miljoonalla vuodessa

Kehitysyheistyön palvelukeskus eli Kepa on punavihreän aatteen äänitorvi jonka tehtävä on "rohkaista, tukea ja organisoida suomalaista kansalaisyhteiskuntaa osallistumaan toimintaan maailmanlaajuisen yhteisvastuun puolesta." Toiminta rahoitetaan pääosin ulkoministeriön määrärahoista. Rahoitus on pyörinyt 4 miljoonan euron paikkeilla vuosittain.

Mitä me veronmaksajat saamme rahojemme vastineeksi? Yksi tuotos on Kumppani-lehti, jonka viimeisimmässä numerossa mm. tutkija Petri Minkkinen oksentaa Bushin päälle räikeän propagandistisessa artikkelissaan.

http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2004_6/3848

Lehti, samoin kuin Kepan toiminta yleisemminkin on yhden aatteen räikeää propagoimista verorahoilla.

Laajempi periaatteellinen kysymys on se, voiko verorahoilla pyöritettävää toimintaa sanoa "kansalaisjärjestöksi". Tosiasiassa kyseessä on kansalaisjärjestöksi naamioitu virasto, jonka tehtävänä on julkisen mielipiteen muokkaaminen. Entisaikaan Kepaa olisi kutsuttu reilusti vaan propagandaministeriöksi. Toiminnan eettisyydestä voi varmaankin olla montaa mieltä. Minun mielipiteeni on selvä.