20.3.07

Sailer Suomesta

Tunnettu amerikkalainen konservatiivinen kolumnisti Steve Sailer kirjoittaa Suomesta. Sailer vastustaa kiivaasti maahanmuuttoa Meksikosta ja käyttää Suomea esimerkkinä monokulttuurisesta maasta, joka on onnistunut pysymään monokulttuurisena, vaikka vieressä on pitkän maarajan takan satamiljoonainen väestö, jonka elintaso on vain murto-osa Suomen elintasosta.

Tunnisteet:

19.3.07

Hallituspohja

Lasse Pitkäniemen kirjoitus Fi-Libissä on paras analyysi hallituskoalitioista, mitä olen viime päivinä lukenut. Mukaanluettuna niin blogit, sanoma- kuin aikakauslehdetkin.

Tunnisteet:

Eduskuntavaalit

Äänet on laskettu ja Kokoomus on suurin voittaja. Se että Kokoomus saa lisäpaikkoja ei ole yllätys, mutta se on, että se nousi lähestulkoon suurimmaksi puolueeksi. Äänestin Kokoomusta, joten siinä mielessä olen tyytyväinen, että "oma" puolueeni voitti.

Hämmästyttävin suoritus oli kuitenkin Sauli Niinistön yli 60.000 äänen saalis. On käsittämätöntä, että yksi mies saa 10 prosenttia koko puolueen äänistä ja lähes puolet puolueensa äänistä omassa vaalipiirissä. Niinistö löi edellisen, omissa nimissään olleen kaikkien aikojen äänisaalin noin 25000 äänellä.

Kuulin työmatkalla radiosta jonkun tutkimuksen tuloksia, joissa selviteltiin ihmisten äänestyspäätösten syitä. Suurin syy Kokoomuksen äänestämiselle oli vero- ja työllisyyspoliittiset linjaukset. Tämä on hyvä uutinen, sillä se antaa hyvä pohjan verotuksen keventämiselle.

Tunnisteet:

9.3.07

VATT: Veroasteen laskuun ei ole varaa

Kauppalehti uutisoi, että VATT:in Jaakko Kianderin raportin mukaan veroaste nousee nykyisestä 43 prosentista 46 prosenttiin väestön ikääntymisen vuoksi. Kun tiedetään, että veroaste on jo nyt yksi maailman korkeimmista, ja että korkea verotus rajoittaa taloudellista aktiviteettia, on julkisen talouden tehostamiselle suuri tarve.

Kehotan kaikkia alle 40-vuotiaita olemaan erittäin tarkkana näissä eduskuntavaaleissa. Kaikki menolisäykset ovat tulossa teidän maksettaviksenne. Niitä lupaileville ei ääntään kannata antaa.

Tunnisteet: , ,

7.3.07

Vaalikiimasta

Eduskuntavaaleista pitäisi olla kauhean innostunut. Jotenkin teemat tuntuvat kuitenkin puuttuvan - kampanjointi on laimeaa. Suomalainen politiikka on status quossa. Mielipiteet eroavat toisistaan vain marginaalisesti ja puolueiden kannatukset ovat vakiintuneet omalle tasolleen.

Tutkiskelin juuri Tilastokeskuksen tietoja puolueiden kannatuksesta eduskuntavaaleissa vuodesta 1945 nykypäivään. Pääviesti on se, että tulokset ovat vuodesta toiseen samat. Kolme suurta on saanut yli 50 prosenttia äänistä jo 60 vuoden ajan. Itse asiassa vuodesta 1983 alkaen kolmen suuren yhteinen äänisaalis on aina ollut 64:n ja 68:n prosentin välillä.

Merkittäviä muutoksia ja trendejä on vain muutamia:
1) Vasemmistoliiton kannatus on laskenut trendinomaisesti 40 vuoden ajan.
2) Vihreät on ilmestynyt puoluekartalle noin kahdeksan prosentin äänisaalilla.
3) Porvaripuolueiden kannatus on kasvanut suhteessa vasemmistopuolueisiin.
4) Perussuomalaiset (ent. SMP) nousivat suosioon ja hiipuivat takaisin marginaalipuolueeksi..

Näillä eväillä uskaltaisi ennustaa paitsi näiden eduskuntavaalien, niin myös vuoden 2011 eduskuntavaalien tuloksen. Ennustan että Vihreiden kannatus nousee kymmenen prosentin tienoille. Keskusta nousee suurimmaksi puolueeksi ellei näissä, niin viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa. Riskitekijänä on lähinnä Kokoomuksen mahdollinen hyvä menestys. Mikäli punamulta jatkaa hallituksessa, saattaa Kokoomuksen onnistunut oppositiopolitiikka nostaa Kokoomuksen Keskustan ohi suurimmaksi puolueeksi. Vasemmistoliiton kannatus putoaa kahdeksan prosentin korville. Paineet SDP ja Vasemmistoliiton yhdistymiselle kasvavat.

Tunnisteet: